Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1800-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1800-luku. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kotka, meri ja juhannus

Kotkan edustalla on noin 400 saarta. Vaikka tietäisi meren liittyvän kotkalaiseen juhannuksen viettoon, asia vahvistuu sanomalehtien viihdeilmoituksia seuraamalla. Vesille ja saaristoon pääsevät hekin, joilla ei ole omaa venettä tai mökkiä.

Vuonna 1893 oli tarjolla tapahtumia, joiden kaava on lähes sama kuin tänään, 120 vuotta myöhemmin. Seuraavat esimerkit on poimittu vuosien 2013 ja 1893 lehti-ilmoituksista.

Juhannuksena 2013 voi keskikesän kohdata esimerkiksi Kotkan edustalla sijaitsevassa Varissaaressa tai risteillä muuten vaan. Kotkan seurakunta järjestää koko perheen juhannusjuhlan Katariinanniemessä meren rannalla.
Ankkuri 19.6.2013
Ankkuri 15.6.2013.















Vuonna 1893 kymiläiset ja kotkalaiset pääsivät viettämään juhannusta esimerkiksi Suursaaressa, Elisabetin saaressa (nyt. Varissaari), Kymijoen rannalla ja Helsingissäkin.

"Huvimatkan Suursaareen tekee Kymin Kansallis- ja Raittius-seura Juhannuksena t. k. 24 päivänä höyrylaivalla Lotta Svärd. Lähtö tapahtuu Sunilan laiturilta k:lo 6 aamulla. Pääsymaksu 2 mk. henkilöltä edestakaisin. Pilettiä saa lunastaa seuraavilta henkilöiltä: Neiti Englund, Neiti Danska, Herrat Sirenius, Sundberg ja Tuunanen. Huom! Omat eväät. Väkeviä juomia ei saa ottaa mukaan. Huvitoimikunta."

"Kansanjuhla vietetään Hurukselan Viroskalliolla Juhannuspäivänä k:lo 4 j. pp. Sisäänpääsy 25 p. Ohjelma erittäin vaihteleva."

"Työväenyhdistys toimeenpanee Juhannus-aattona k:lo ½ 7 j. pp. HUVIT Elisabetin saaressa. Yhdistyksen hyyrätyt höyryveneet välittävät kulkua joka ½ tunnin päästä satama-sillalta. Hinta 50 penniä edestakaisin. Huom! Kokon polttoa, tanssia y. m. Huvitoimikunta."

"Huvimatka Helsinkiin toimeenpannaan juhannusaattona Höyryl. "ESTHER" . jos riittävä määrä matkustajia ilmoittautuu ennen Kesäkuun 22. päivää. Lähtö Kotkasta perjantaina k:lo 2 päivällä ja paluu Helsingistä sunnuntaina k:lo 8 illalla. Huom! Ainoastaan muutamia pilettejä on vielä saatavana. Piletit ovat lunastettavat viimeistään keskiviikko-iltana ennen k:lo 8 joko kirjakaupasta tai kirjapainosta eli höyrylaiva Esteristä. Piletinhinta edestakaisin 5 mk."

Kotkan Sanomat 20.6.1893
Kotkan Sanomat 20.6.1893 

Usein juhannuksen merellinen, perinteinen ja kesäinen idylli valitettavasti särkyy. Etelä-Suomi kirjoittaa 27.6.1908 juhannuksen lieveilmiöistä näin:

Juhannus Kotkassa.

Erinomaisen suosiollisilla enteillä alkoi juhannusjuhla, sillä aatto oli mitä kaunein olla saattaa, ja samaa woi sanoa itse juhlastakin. Erityisenä juhannuspäiwän omituisuutena mainittakoon, että kaupunki oli hywin tyhjä ja kolkko, mutta kaupungin ympäristön mäkirinteet ja saariston rantamat oliwat tulwillaan wäkeä. Useat seurat oliwat jäsenineen huwiretkillä. Puhe käwi kuin siimaa, nuoremmat uida pulikoiwat tai huwitteliwat muulla tawalla, wanhemmat istuiwat mättäällä kiwien kolossa porisewan kahwipannun ääressä ja muisteliwat nuoruuden aikojen iloja nuorten karkeloimista katsellessa. Siten kului aika ehtooseen ja illan tahi aamun wiileydessä palattiin taas kaupunkiin.

Mutta olipa sillä juhannuksella warjopuolensakin. Juhannusillan rauhallisuutta häiritsi Kotkan lähistöllä lukuisien juopuneitten renkutukset, riwopuheet ja tappelu. Puukotuksiakin tapahtui, niistä toisessa paikassa lehteämme. Juhannusaattona oli kaupungissamme oikeat "olutmarkkinat." Murheelliseksi käwi mieli tätä surkeutta katsellessa. Paljon, paljon on raittiuswäen wielä työtä tehtäwä, ennenkuin Suomen kansa saa wiettää raittiin juhannuksen.

Hyvää ja maltillista juhannusta kaikille!

torstai 23. toukokuuta 2013

Rinteen kulttuurihistoriaa

Rinteen pylväikössä kesällä 1973. Kuvan alareunassa näkyy
säilykepurkki, kenties hernekeittoa? Kuva: Elina Saarinen.
Rinteessä kesällä 1973. Kuva: Elina Saarinen.
Kåren Kellarin nuoret asiakkaat laajensivat
1970-luvun alussa reviirinsä diskon liikerakennuksen takana kumpuilevaan, suojaisaan ja siten helposti haltuun otettavaan Rinteeseen, jossa paikalliset pultsaritkin viihtyivät. Rinteessä nuoret tapasivat ennen vähittäistä siirtymistään sisään diskoon. Kirjoitan Rinteestä tarkemmin tutkimuksessani, mutta otan sen nyt lyhyesti esiin aiheen ajankohtaisuuden vuoksi.

Rinne oli osaksi Kymin seurakunnan, osaksi Ahlströmin tehtaiden mailla. Osa siitä toimi 1970-luvun alussa tehtaan hevosten laitumena.
Kesällä 1972 Rinteessä oli A. Ahlström Oy:n hevoslaidun.
Kuva: Helena Laineen kotiarkisto.

Vaikka nuoret rakensivat omalta osaaltaan paikallista kulttuurihistoriaa Rinteessä, se ei ole tärkeä historiallinen suojelukohde tai ympäristö siinä merkityksessä kuin yleensä tarkoitetaan. Rinteen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kuitenkin arvokas, 1850-luvulla rakennettu Karhulan kartanon päärakennus, Hovi, joka uusittiin nykyiseen asuunsa William Ruthin aloitteesta vuosina 1887-92. Puistomaisessa ympäristössä on lukuisia vanhoja asuin- ja talousrakennuksia. Hovi toimii nykyisin kokouskartano-hotellina. 

Rinteen pohjoispuolelle asettuu toinen merkittävä rakennus, 1879 valmistunut Kymin kirkkoherran pappilan puinen päärakennus. Se toimii nykyisin Maakuntatalona. Kymenlaaksossa on runsaasti muitakin kultuurihistoriallisia kohteita, jotka löydät tästä luettelosta.

Nuorille Rinteen kausi alkoi säiden salliessa toukokuussa ja jatkui myöhäiseen syksyyn. Istuma-alustoina toimivat kivet ja sammalmättäät. Viereisestä K-Suurvalinnasta he ostivat keskioluet, limsat ja muut eväät. Osalla oli mukanaan Alkosta ostetut väkevämmät juomat. Kaikki toiminta ei kuitenkaan ollut humalahakuista; Rinteessä vietettiin kirkkaita kesäpäiväkin aurinkoa ottaen. Tärkeintä lienee ollut paikan keskeinen sijainti, rauhallisuus, epävirallisuus sekä se, että Rinne oli utealiailta aikuisten katseilta piilossa.

Rinnettä kutsuttiin myös pylvässaliksi, oltiin ”Lounaan/Lounaksen takana” (Kåren Kellarin naapurin Lounas-Baarin mukaan) tai yksinkertaisesti ”takana”.  Rinteessä ei erotettu tyttöjen tai poikien tilaa, vaan siellä oleiltiin ja istuskeltiin tasavertaisesti omilla paikoilla ja omissa porukoissa samaan tapaan kuin myöhemmin illalla diskossakin. Kaunis kesäilta luonnon helmassa yhdistyneenä pohjien ottamiseen kaveriporukassa on jäänyt aikalaisille mieleen hetkenä, kun kaikki oli hyvin ja varsinainen ilta edessä. Vuonna 1953 syntynyt mies kertoo:

Ja se hyvä iltahan saatto alkaa tosiasias jo Rinteestä et siel istuttii kun aurinko laski ja ne hevoset paino siellä eestais siin laitumella ja juotii sitä pussikaljaa sillee rauhallisesti ja sit siirryttii sinne sisälle.
Näin seudun vanha teollisuusperinne ja kulttuurimaisema liittyivät rockkulttuuriin orientoituneiden nuorten vapaa-ajan viettoon aivan Karhulan keskustassa.

Kårelaisten "kulta-aika" ajoittuu 1970-luvun alkuun, ja silloiset aikalaiset ovat tehneet Rinteestä pyhiinvaelluspaikan Kåren Kellarin muisteloissa. Onnistuukohan myös ensi syyskuussa?

Toiminnot ovat nimittäin nyt muuttumassa. Parhaillaan Rinteeseen rakennetaan päiväkotia, joka valmistuu elokuussa 2013.

Piakkoin sinne aletaan rakentaa myös asuntoja: Kotka - Kymin seurakuntayhtymä myi 15.5.2013  allekirjoitetulla kauppakirjalla uuden päiväkodin viereisen asuntokerrostalotontin YIT Rakennukselle. Pylvässalit ovat tapetilla muuallakin, esimerkiksi Helsingin Vuosaaressa ja Tampereella.






Uusin kuvasarja on otettu huhti-toukokuussa 2013.
Kuvat: Liisa Avelin.



maanantai 29. huhtikuuta 2013

Terveisiä sanomalehtikirjastosta

 

Ensimmäinen opintovapaaviikkoni kului 1800 - 1900-lukujen vaihteen sanomalehtiä lukien. Se on paitsi hauskaa ja vaivatonta myös pölytöntä, sillä Kansalliskirjasto on digitoinut valtaosan Suomessa vuosina 1771 - 1910 ilmestyneistä sanomalehdistä.

Kotkan seudulla ilmestyi vuosisadan vaihteessa kymmenkunta sanomalehteä. Vanhimmat (Kotka, Kotkan Sanomat  ja Kymi) syntyivät 1880-luvun alkuvuosina. Suomen suuriruhtinaskunta oli tuolloin Venäjän keisarikunnan autonominen osa. Osa paikallisista lehdistä julkaistiin ruotsiksi, sillä Kotkan teollisuuden, liike-elämän ja virkamiehistön johto oli ruotsinkielistä. Suomenkielinen sanomalehdistö oli lisääntynyt fennomanian vaikutuksesta. Kymenlaaksossa suomenkielisen väestön merkitys oli poliittisesti kasvanut Kotkan ja Kymin työväestön suuren määrän myötä. Työväenliike oli nousussa, samoin nuoriso-, raittius- ja edistysseura-aatteet. Kansaa haluttiin sivistää.

Ihan alkuun etsin tietoa kymiläisen nuorison perinteisistä vapaa-ajanviettopaikoista ja -tavoista. Ja kuten aina vanhojen sanomalehtien kanssa käy, nytkin eksyin lukuisille mielenkiintoisille sivupoluille. Vuosisadan vaihteessa velloi tanssin saamasta suosiosta ja nuorison  siveettömyydestä huolta kantava kiihkeä ja tunteikas keskustelu, jonka parissa vierähti pari päivää. Esimerkistä käy nimimerkki "Wastustajan" kirjoitus Eteenpäin-lehdessä 23.8.1910. Artikkelin otsikkona on "Kehoitus Kymintehtaan, Kuusan ja Woikan ja lähiseutujen työwäenjärjestöille ja edistysseuroille".
Näillä paikkakunnilla on suurin osa nuorisoa paljon jälempänä kuin monissa saloseudun kylissä, waikka pitäisi olla päinwastoin. Ja se ehkä johtuu siitä kun nuoriso ei ole saanut tunnetta paljonkaan muuhun kuin siihen, että jos wain pääsisi tanssimaan. Ja wieläpä täällä Kymin nuorisolla on yhteinen seurustelukenttä, niin sanottu „Okan mäki", jonka lähistöllä asuwat eiwät saa yhtenäkään iltana nukkua tawalliseen aikaan kun sinne kokoontuu niin tyttöjä kuin poikiakin wiettämään hywin huonoa elämää. Näitä epäkohtia löytyy paljon, joten sillä osalla nuorisoa joka wähänkin ajattelee pitemmä, on työtä saada nämä kohdat poistettua ja ensimäisenä siinä pitää olla kaikki edistysseurat.
O tempora, o mores. Edellinen sitaatti vie ajatukset vaivatta kuudenkymmenen vuoden päästä lehtien palstoilla käytyyn "Kåren Kellari paheiden pesänä" -keskusteluun. Aihe osoittaa ajankohtaisuutensa takuuvarmasti myös näinä päivinä, kun nuoret siirtyvät säiden lämmittyä puistoihin ja rannoille pussikaljoineen metelöimään ja pahennusta aiheuttamaan.

Tuon ajan sanomalehdet kertovat diskonuorten isovanhempien lapsuudessa ja nuoruudessa vallinneista arvostuksista ja ihanteista. Lehdet ovat myös todellinen paikallishistorian runsaudensarvi. Karhulan tehtaat vuonna 1887 perustaneen William Ruthin henkilökuva tarkentuu, kun saa lukea harmaapäisen patruunan 60-vuotisjuhlista 8.7.1899 Kotkan Sanomista. Välillä lehtien sivuilta sattuu silmään nimeltä tuttuja sukuja, joiden jälkeläisiä muistan 1970-luvun savuisesta Kåren Kellarista.

Huomenna tulee kuluneeksi päivälleen 110 vuotta siitä, kun tähän lopuksi lainaamaani kirjoitus julkaistiin Kotkan Uutisissa. Ilmassa oli poliittista epävarmuutta, sillä maassamme elettiin kenraalikuvernööri Bobrikovin johdolla  venäläistämispyrkimyksien sävyttämiä sortovuosia. Silti kevätmieli voittaa:
Wapunpäivä tulee! Huomenna on nyt se toiwottu Wapunpäiwä, jolloin wietämme suwen suloisen tuloa, talwen taakan alta pääsemistä. Toukokuun 1. päiwää on meillä wanhastaan totuttu wiettämään kewään juhlana, jolloin etenkin nuoriso ihastuneena ulkosalla liikkuu, lauluin sekä soitoin lausuu walon ja lämmön ajan terwetulleeksi. Paitsi sitä, että se on nuorison ja etenkin ylioppilaitten juhla, on Wappua wiime aikoina myöskin järjestynyt työwäki ulkomaiden malliin ruwenneet wiettämään omana päiwänänsä, wapaapäiwänä, jonka se pyhittää omalle asiallensa kokoontuen yhteen wiettämään päiwää lauluilla, soitoilla, työwäen asiaa koskewilla esitelmillä y. m. warsinkin kaupungeissa.
    Täällä Kotkassakin on aikomus wiettää tätä päiwää entistä ehommin työwäen puolelta. Useimmissa teollisuuslaitoksissa on osa työwäestä ilmoittanut halunsa saada huomenna wiettää wapaapäivää ja isännistöt eiwät tahdo sitä wastustaa, mutta tahtowat jättää työmiestensä enemmistön päätettäwäksi tahtowatko olla työssä wai eikö. On näet ilmaantunut työmiehissä paljon niitäkin, jotka eiwät tahtoisi uhrata työansiotansa siksikään päiwäksi. Kuitenkin kuuluu useimmissa sahalaitoksissa y. m. wapunpäiwä wapaana wietettäwän.
    Ilmat owatkin jo wiime päiwinä muuttuneet kesäpäiwäin tapaisiksi, joten suwentuloa on sitä hauskempi wiettää. Huomenna k:lo 7 aamulla otetaan tätä kesäntulojuhlaa wastaan torwisoitolla ja laululla palotornin pawiljongilla. Kaikilla kouluilla on lupapäiwä ja tulee koulunuoriso tekemään useita huwiretkiä lähiseudulle päiwän kuluessa. - Jos kohta waltiollinen taiwas näyttääkin synkältä, niin on kesäntulo luonnossa sitä herttaisempi.
Hauskaa vappua ja aurinkoista kevättä kaikille lukijoilleni!