Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aineisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aineisto. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. elokuuta 2013

1960-70-lukujen Teinikalenterit tutkimusaineistona

Teinari 2013-2014 -
Lukuvuosikalenteri on nyt
viralliseltakin nimeltään Teinari.
Koulujen lukuvuosi on jälleen alkanut, joten otetaan ajankohtainen aihe: lukuvuosikalenterit. Nykykoululaisilla ja -opiskelijoilla on mistä valita. He voivat ostaa kirjakaupasta vaikkapa Teinarin, joka tosin taitaa profiloitua pikemminkin aikuisten naisten kalenteriksi. Nimittäin naiset, jotka nuorena käyttivät Teinikalenteria, ovat keski-ikää lähestyttyään toivoneet kalenteria takaisin valikoimiin, kertoi vuonna 2010 Suomen suurimman kalenterivalmistajan, Ajaston toimitusjohtaja Petri Salo MTV3:n uutisille. Ajastossa havaittiin, että kalenteri voi olla myös kaunis esine, ja että sitä halutaan kuljettaa käsilaukussa. Vaikka paperisten kalenterien suosio on romahtanut sähköisten myötä, Teinarin suosio on yllättänyt ajastolaiset. 

Millainen oli sen esikuva, 1960-70-lukujen oppikoululaisten Teinikalenteri? Väitöstutkimukseni aineisto sisältää kahden naisen Teinikalenterit vuosilta 1969 - 1972. Henkilökohtaisia Teinikalenterejani en tutkimusaineistona käytä, vaikka tässä kirjoituksessa ne ovatkin yksi lähteeni.

Vuosien 1969 - 1974 Teinikalentereita.
Aikalaiset muistavat tämän Suomen Teiniliitto ry:n julkaiseman, 7x10 cm kokoisen ja noin satasivuisen vuosikalenterin, jota myytiin kirjakaupoissa. Se sisälsi perinteisen kalenterin lisäksi muun muassa nimipäiväluettelon, lukujärjestyksen, osoitemuistion sekä tilastotietoa ammatillisiin oppilaitoksiin ja yliopistoihin hakeneista ja päässeistä. Kalenteria kustansi Weilin & Göös.

1970-luvun oppikoululaisia muistutettiin Teinikalentereiden sivuilla jatko-opiskelun tärkeydestä monin tavoin. Esimerkiksi lukuvuoden 1971–1972 kalenterista löytyy artikkeli Teknillisen koulutuksen näkymiä. Lukuvuonna 1973–1974 oli tarjolla teksti Että me vieläkin fiinimmiksi tulisimme. Teinikalenteri seurasi ja heijasti aikaansa koulutuspoliittisesti. Lukuvuoden 1972–1973 kalenterissa julkaistiin Jaakko Nummisen artikkeli Suomen koulutusjärjestelmän uudistamisesta, ja lukuvuonna 1973–1974 kerrottiin kouluneuvostoista.

Teinikalenterissa oli tilaa henkilökohtaisille muistiinpanoille. Sinne kirjattiin mieltä liikuttaneita asioita ja tapahtumia – unelmia, pettymyksiä ja odotuksia perinteisen päiväkirjan tapaan. Teinikalenteri edustaakin yhtä päivittäin toistuvan henkilökohtaisen kertomuksen (personal narrative)  lajia, jossa kertoja esittää kokemuksiin perustuvan kertomuksen omasta elämästään tai lähiympäristönsä tapahtumista.

Teinikalenteri kulki pienen kokonsa vuoksi helposti mukana, joten sen päätyminen sivullisten käsiin ei ollut kovin todennäköistä. Teinikalenteriin uskallettiin kirjoittaa aroistakin asioista. Päiväkirjanomaisten tekstien lisäksi Teinikalentereita personoitiin eri tavoin liimailemalla sen sivuille kuvia, lehtileikkeitä, valokuvia ja runoja, ja luotuja aukeamia vertailtiin kavereiden kesken. Lisämateriaalin myötä kalenterit kasvoivat kolmekin kertaa paksummiksi kuin normaalisti.

Teinikalenteri on yksi esimerkki historiallisen tutkimuksen aikalaislähteistä. Teinikalenterien kautta tutkijalle avautuu pääsy erityisesti tyttökulttuurissa tutkimusajankohtana vallinneiden merkitysten ytimeen. Niiden sivuilta löytyy myös mielenkiintoista ajankuvaa. Teinikalentereita ei käsittääkseni ole aiemmin hyödynnetty 1960-70-lukuja käsittelevien tutkimusten aikalaisaineistona (kertokaa, jos ole väärässä!). Miksi, vaikka niitä käytti suuri osa oppikoulua käyvästä ikäluokasta?

Yhtenä syynä lienee päiväkirja-aineiston intiimi ja vahvan subjektiivinen luonne. Se tekee niistä vaikeasti saatavia. Lisäksi Teinikalenteria julkaistiin suhteellisen vähän aikaa,1960-luvun alusta 1970-luvun loppuun. Teinikalenterin henkilökohtainen käyttöaika oli lyhyt käsittäen teinikuntaan liittymisen jälkeen keskikoulun neljänneltä tai viidenneltä ylioppilaaksi pääsyyn saakka. Joillakin tuo ajanjakso kesti normin mukaiset viisi vuotta – ”vuosi ja luokka” –, toisilla luokalle jäämisten vuoksi enemmän.

Kalenterien tutkimuskäyttö on ollut heikkoa myös siksi, että autenttisia, arkielämään liittyviä primäärilähteitä ja -esineitä ei ollut 1960–70-luvuilla totuttu pitämään säilyttämisen arvoisina. Moni aikalainen on tullut hävittäneeksi nuoruutensa Teinikalenterit nuoruudessaan tai myöhemmin. Arkaluontoiseksi koettua aineistoa ei ole haluttu jättää jälkipolvien ihmeteltäväksi. Kuvaavaa on, että kysyessäni Teinikalentereita SKS:n arkistosta muutama vuosi sitten sielä löytyi yksi siisti ja puhdas kappale, jonka sivuilla ei ollut jälkiä käyttäjästä. Sydänverellä kirjoitettuja henkilökohtaisia muistiinpanojaan ei haluta avata tutkijoille.

Tilanpuute pakotti Teinikalenteria päiväkirjanaan pitävän opettelemaan asioiden tiivistämisen ja pienellä käsialalla kirjoittamisen taidot. Siksi oletan, että Teinikalentereiden riveiltä on luettavissa kirjoittajalle tärkeistä asioista ja tapahtumista kaikkein tärkeimmät. Päiväkohtaisille muistiinpanoille oli korkeussuunnassa tilaa arkisin 7 mm ja sunnuntaisin 9 mm. Omista Teinikalenteristani laskin, että päiväkohtaiset muistiinpanot sisältävät suunnilleen 140–210 merkkiä. Suunnilleen yhteen tekstiviestiin mahdutettiin siis päivän kohokohdat.

Esimerkki perjantailta 28.5.1971 (merkkejä 137):

Saatiin todistukset; ka:t 7,45 ja 6,79. Illalla Lounaan takana Mallan, Eijan, Tiisun ym. kanssa. Masakin kävi siellä. Eija meni discoon.

Katso myös:




perjantai 2. elokuuta 2013

Tiskijukan työtila muutoksessa 1969 - 1979

Tällä kertaa kerron Kåren Kellarin tiskijukkien työtilasta, joka kehittyi diskon kymmenen toimintavuoden aikana. Fyysisen paikan muutos heijasti diskokulttuurissa ja tiskijukan roolissa tapahtunutta kehitystä, jossa tiskijukat siirtyivät vähitellen taustalta kohti tapahtumien keskiötä - levynkääntäjistä kohti tähteyttä.


Vaihe 1. Kåre Larsenin toimistosta
käsin soitettiin levyjä Kåren Kellarin
ensimmäisinä vuosina.
Pohjapiirros Kåre Larsen 1969.
Mikkelin maakunta-arkisto.

Kåren Kellarin ensimmäisiin tiskijukkiin lukeutuva Veijo "Ride" Rio muistaa, kuinka hän ja kollegansa soittivat levyjä Kåre Larsenin toimistosta käsin. Pistettyään levyn tai nauhan pyörimään tiskijukka seurasi tunnelmaa ja yleisön reaktioita ovenraosta kurkkimalla ja seisoskelemalla lähimmän pylvään luona (Vaihe 1).

Ride työnsä ääressä vuonna 1970.


1970-luvun alkuvuosina Kåren Kellarin tiskijukat saivat uuden työtilan. Heille rakennettiin oma lasikoppi diskon myyntitiskin viereen, sopivan etäisyyden päähän tanssilattiasta. Kontaktimahdollisuudet yleisön ja tiskijukan välillä moninkertaistuivat. Asiakkaiden ei enää tarvinnut koputella oveen, jos halusivat kiittää tiskijukkaa tämän levyvalinnoista tai esittää omia toivomuksiaan.

Kun uusi tiskijukan koppi oli myyntitiskin vieressä eikä siinä aluksi ollut ikkunalaseja, monet oluet ehtivät tungoksessa kaatua herkän laitteiston päälle. Silloin loppuilta jouduttiin olemaan radiomusiikin varassa. Ikkuna-aukkoihin hankittiin myöhemmin lasit ja kopin oveen lukko myös siksi, etteivät innokkaat asiakkaat päässeet kokeilemaan levyjen soittamista (Vaihe 2).
Vaihe 2. Tiskijukkien sijoittaminen
akvaariomaiseen koppiin toi heidät
näkyville ja lähemmäs yleisöä
verrattuna suljettuun toimistoon.
Kopissa oli ikkunat strategisesti
keskeisiin suuntiin.
Pohjapiirros Mikkelin
maakunta-arkisto.

Tiskijukan koppi. Kuva: Ritva Larsen.
Näillä rakenteellisilla tekijöillä edistettiin merkittävästi tiskijukan vuorovaikutusta asiakkaisiin. Kontakti yleisön ja tiskijukan välillä jäi silti seinärakennelmista johtuen välilliseksi. 


Vaihe 3. Nyt tiskijukka huomattiin.
Hän myös aisti yleisön ja heidän
reaktionsa aiempaa paremmin.
Toisaalta koroke, joka piti tiskijukan
yleisöä ylempänä ja etäällä asiakkaista,
synnytti sosiaalista etäisyyttä.
Pohjapiirros Mikkelin maakunta-arkisto

Vuonna 1977 ravintola Sunrisen myötä tilanne muuttui, kun tiskijukka sijoitettiin muuta tilaa korkeammalle avonaiselle lavalle (Vaihe 3). 

Vaikuttaa siltä, että työtila ja sen sijainti eivät rajoittaneet Kåren Kellarissa työskennelleen tiskijukan luovuutta tai hänen merkitystään asiakkaiden viihtyvyydelle. Piilossa soittavalla tiskijukalla oli yhtä suuret mahdollisuudet rakentaa levyvalinnoillaan yhteisöllisyyttä kuin hänellä, joka näkyi ja kuului. Musiikki taisi olla ratkaisevampaa kuin tiskijukan näkyvyys.


Vuonna 1977 rakennettu tiskijukan uusi työtila toimi myös esiintymislavana.
Tunnistatko laulajat? Kuva: Yrjö Aarnion kotiarkisto.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kuva tarkentuu

Vietin eilisen helteisen päivän Mikkelin maakunta-arkistossa tutkien Kymen lääninhallituksen asiakirjoja Kåren Kellarin toiminnan vuosilta 1969 - 1979. Lääninhallituksen diaarikorteille on koottu Kåren Kellarin eri vaiheisiin liittyvät viranomaisten toimenpiteet, ja lisämateriaalia löytyi saapuneista kirjatuista asiakirjoista sekä päätöskonsepteista.

Kansallisarkiston alaisuuteen kuuluva Mikkelin maakunta-arkisto säilyttää Kymenlaakson lisäksi Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon alueiden kirkon, yksityisten ja valtion viranomaisten arkistoja ja asiakirjajäljennöksiä (mikrofilmejä). Soitin sinne Kåren Kellarin yritystietojen perässa jo kuutisen vuotta sitten, mutta silloin kerrottiin että näin uutta aineistoa heillä ei ole. Nyt oli.

Tutkijasalissa oli odottamassa vaunullinen kansioita. Kertaheitolla aukeni taivas niukkoihin tiedonmurusiin tottuneelle. Arkiston palvelu oli erinomaista: Kåren Kellariin liittyvä aineisto oli etukäteen merkitty ja helposti löydettävissä, ja lisäpyyntöni toteutettiin viipymättä. Nopeasti laskettuna aineistoni karttui noin sadalla erilaisella asiakirjalla. Mukana on virka- ja työtodistuksia, tarkastuspöytäkirjoja, vuokrasopimuksia, ravintolan pohjapiirroksia ja selitelmiä liikeideasta.

Tutkimani diskon elinkaaressa on viisi sen toimintaan merkittävästi vaikuttanutta käännettä. Nämä ovat olleet pääpiirteissään tiedossani aiemminkin, mutta nyt ravintolat saivat oikeat nimensä ja henkilönsä, jotka toimintaa kulloinkin pyörittivät.  

Kåren Kellarin vaiheet lyhyesti:
22.11.1969: ravintola- ja nuorisokahvilaliike "Kåren Kellari om. Ritva Larsen". Paikasta käytettiin nimeä "Karhulan Disco-Club nuorisodiskoteekki". Vastuunalaisena hoitajana toimi ensimmäisen vuoden ajan Eeva Turunen ja sen jälkeen Kåre Larsen.

8.9.1977: Antti Kuusi, Markku Sallinen, Erkki Lehtinen ja Heikki Ukkonen vuokrasivat liikehuoneiston syyskuun alusta ja alkoivat harjoittaa ravintolatoimintaa käyttäen toiminimeä ”Kahvila-Ravintola Kåren Kellari”. Yhdessä asiakirjassa näkyy ravintolan nimenä "Kahvila-ravintola Mama Rosa". Antti Kuusi oli vastaavana hoitajana ja Heikki Ukkonen vastaavan hoitajan sijaisena. 

15.11.1977: Yrjö Aarnio ja Ari Suurnäkki vuokrasivat liikehuoneiston ja alkoivat pyörittää diskoa toiminimellä ”Ravintola Sunrise”. Kåre Larsen oli vastaavana hoitajana.

28.9.1978: Ritva Larsen otti paikan jälleen itselleen entisellä toiminimellään "Kåren Kellari omist. Ritva Larsen”. Vastuunalaisena hoitajana oli Kåre Larsen ja hänen sijaisenaan Ritva Larsen.

7.5.1979: Timo Inkinen, Lea ja Joanis Kudunas ja Kirsti Pohjonen perustivat paikkaan "Ravintola Afroditen". Vastuunalaisena hoitajana oli Kirsti Pohjonen ja hänen sijaisenaan Lea Kudunas. 

............................................

Ravintolat eivät seuranneet toisiaan saumattomasti. Kun edellinen ravintoloitsija lopetti eikä uutta vielä ollut löytynyt, jouduttiin paikka välillä sulkemaan. Arkistosta ei löytynyt yhdenkään edellä mainitun ravintolan lopettamisilmoitusta, joten aivan aukotonta ei niiden toiminnan dokumentointi ole ollut.

Muistitietoaineistoni perusteella vaikuttaa siltä, että ravintoloitsijoiden tiheäkään vaihtuminen ei diskon nuorta asiakaskuntaa liiemmin kiinnostanut taikka häirinnyt. Pääasia, että paikka oli olemassa. "Sama baari koko ajan", kiteyttää Sunrisen ja Afroditen aikana diskossa viihtynyt.

Lähteet:
Kymen lääninhallituksen diaarikortit:
Ab: 410. 8962/E. 742/69 K Lar; Ab: 426. 9552/E. 742/70 L; Ab: 523. 7320/411/77 K Kuu; Ab: 523. 9346/ 411/77 K Aar; Ab: 534. 8879/411/78/K Lar; Ab: 546. 3696/ 411/79 K Ink.   
Kymen lääninhallitus: Saapuneet kirjatut asiakirjat: 
Ea:1277. 8962/E.742/69Lar; Ea:1611. 7320/411/77Kuu; Ea:1612. 9346/411/77 K Aar; Ea:1664. 8879/411/78 K Lar; Ea:1693. 3696/411/79 K Ink.
  

torstai 30. toukokuuta 2013

Vuosi 1969: Karhula muutoksessa

Jatkan Karhulan topografialla. Nyt siirryn Rinteestä sen pohjoispuolelle, jonne alettiin vuonna 1969 rakentaa moottoritietä. Aihe putkahti pintaan viime viikolla kymiläisten elokuvien festivaalissa, jonka tauolla pohdimme kaveriporukassa moottoritien valmistumisen ajankohtaa. Siellä näimme Matti Tommolan elokuvan Moottoritie (1976), joka oli kuvattu vuosina 1969-1970.

Etenkin keskustassa sijaitsevan kanjonin vaikutus ympäristöön ja kaupunkikuvaan on ollut merkittävä. (Tosin viranomaiskielellä puhuttiin liikennekuilusta.) Moottoritie määrittää karhulalaisten ajanlaskua: on aika ennen sitä ja sen jälkeen.
 
Karhulan keskustaa Helilää ennen moottoritietä.
Kuva: KotiSatama LKV. Rauno Kähärä.
Moottoritien rakentaminen on alkanut. Kuva Karhula 1976.






















Moottoritien linjaus oli tehty 1950-luvulla ja tie rakennettiin vuosina 1969–1972. Moottoritie halkaisi keskustan länsi–itä-suunnassa. Moottoritien kohdalla kulkenut Karjalantie jakaantui sitä reunustaviksi Eteläiseksi Karjalantieksi ja Karjalantieksi. Moottoritien valmistumista tervehdittiin tuolloin ilolla, ja sen nähtiin edustavan merkittävää parannusta liikenneolosuhteisiin. Samanaikaisesti moottoritien valmistumisen kanssa Karhulassa avattiin seitsemän uutta autoliikettä ja huoltokorjaamoa, kertoo Karhula-kirja.

Karhulan keskustan toiminnot olivat muutenkin murroksessa vuonna 1969. Samaan aikaan kun kanjonia revittiin, karhulalaisnuoriso esitti vaatimuksiaan oman nuorisokahvilan saamiseksi:
Me tarvitsemme nuorisokahvilan! Karhulassa ei ole paikkaa jonne voisimme mennä! Meille on turha puhua korinpunomisesta ja kansantanhuista, tarvitsemme paikan, jossa voimme tavata kavereita ja keskustella! Poliisi ajaa meidät pois kaduilta ja keskiolutoikeuksien vuoksi meitä ei lasketa tavallisiin baareihin! Emme tahdo keskiolutta. Tahdomme paikan, josta meitä ei ajeta pois. Yhteiskunnan on autettava meitä!
Nuoret tempasivat muun muassa "valtaamalla" nuorisotoimiston. Kauppala päättikin Kineman nuorisokahvilatoiminnan aloittamisesta kokeiluluontoisesti Bio Fenixin alakerrassa lokakuun 1969 lopusta lähtien kolmena iltana viikossa, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. ”Kahvilakokeilu on otettu nuorten taholta innostuneesti vastaan. Kahvilassa on ollut eri iltoina nuoria 40–90”, lukee saman vuoden kunnalliskertomuksessa.

Tulevan moottoritiekanjonin pohjoispuolelle avattiin 24.10.1969 osuuskauppa Liiton tavaratalo Sokos-Karhula. Rakennuksen pohjakerroksen ravintola Lasinpuhaltajassa oli runsaat sata asiakaspaikkaa ja A-oikeudet. Toisen kerroksen Sokos-Cafeteriassa oli yli 50 asiakaspaikkaa.

Kotkan Uutiset 24.10.1969.














Samana vuonna perustettiin ravintola Mesikämmen. Pian avattiin myös Kåren Kellari, joka aloitti 5.12.1969 kymmenen vuotta kestäneen yksityisen nuorisodiskon ajan paikkakunnalla. Vuonna 1945 syntynyt mies kertoo: ”Mä muistan ikäänkuin me oltais kävelty sit kanjonii... oltiin kuultu että tänne on disko tulossa että jee jee, hieno homma, vihdoin ja viimein saadaan meillekin disko. Muistan et joku norjalainen ois tulossa ja tällasta.”

Moottoritie yhdistyneenä uusiin, jopa mannermaisiin nuorisopaikkoihin antoi lupauksen avarasta maailmasta kaikkine mahdollisuuksineen. Karhulalaisnuoret alkoivat kurkottaa maailmankylään, joka vuoden 1969 jälkeen oli askelen lähempänä.
Valmis moottoritie. Kuva Karhula-postikortista.






















Lisätietoja:
Nuorisotoimisto ´vallattiin´ Karhulassa. Eteenpäin 26.8.1969.
Osuuskauppa Liiton ilmoitus Kotkan Uutisissa 24.10.1969. 
Nuorisotyö. XIX Karhulan kauppalan kunnalliskertomus vuodelta 1969, 354.

Karhula. Karhulan kauppala 1976.


Nyttemmin on valitettu, että moottoritien rakentaminen kanjoniin heikensi kauppojen elinolosuhteita ja Karhulan keskustan elinvoimaisuutta sekä aiheuttaa meluhaittaa. Vuosien mittaan on julkisuuteen putkahtanut erilaisia suunnitelmia kanjonin kattamisesta ja esimerkiksi liikekeskuksen rakentamisesta moottoritien päälle. Hankkeet ovat toistaiseksi kaatuneet ilmeisesti rahoituksen puutteeseen. Ks. esim.
Kanjonin kattaminen osaksi tiehanketta. Mielipide. Kymen Sanomat 9.9.2008.
Kate koko kanjonille. Mielipide. Kymen Sanomat 4.12.2009.
Kotkan tartuttava kanjonin kattamiseen. Mielipide. Kymen Sanomat 26.10.2012. 
Gorbatshev varasi kanjonin. Ankkuri 5.12.2012.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Beatlemaniaa syyskuussa 1964

Tällä kertaa postaukseni tulee Turusta. Tulin tänne puolenpäivän aikaan ja majoituin viehättävään Villa Hortukseen. Lähdin sitten yliopiston pääkirjaston mikrofilmien lukulaitteen ääreen. Alunperin tarkoitukseni oli selata tiettyjä Helsingin Sanomien  numeroita vuosilta 1965 - 1966, mutta niitä siellä ei ollut. Valitsin sitten sattumankaupalla Hesareita vuoden 1964 syyskuulta. 

Beatlemania oli silloin huipussaan. Helsinkiläisessä Bio-Biossa esitettiin seitsemättä viikkoa elokuvaa A Hard Day's Night (suom. Yeah, yeah, tässä me tulemme). Yhtye oli tärkeä prekåreaanisen ajan karhulalaisnuorillekin. En kuitenkaan paneudu nyt siihen, vaan esittelen lyhyesti kolme arkistolöytöäni.

Ensimmäiseksi silmiini osui ilmiötä päivittelevä yleisönosastokirjoitus, joka julkaistiin lehden Postilaatikko-palstalla 26.9.1964: 

The Beatles:

Te olette ihanne
epäjumala, kaikkien
    palvoma.
Kun te laulatte: "All my lovin´ I will send to
     you..."
polvistuvat tuhannet ja taas
     tuhannet eteenne.
He huutavat, kiljuvat,
     pyörtyvät -
teidän takianne Paul, John,
     George ja Ringo.
He repivät ihanat
     vaatteenne, hiuksenne ja
     ehkä teidätkin - kaikki
     vain rakkauden tähden...
Teitä vihataan, kadehditaan,
     inhotaan.
Mutta teen-ager´s love te
     olette.
He suutelevat maata jolle
     astutte.
Te toitte heille kaikille
     yhteisen taudin:
Liverpool-kuumeen. Sen
     takia he rakastavat
Beatleja, te olette
     valloittaneet heidät.
Amerikka ja puoli
     Eurooppaan on jalkojenne
     juuressa - te pitkälettiset valloittajat.
Teini-ikäiset, oletteko te
     ihan järkeviä?
Kun kaikessa soi  - Beatles.

"P i c e"

Toinen poimintani on 27.9.1964 julkaistu Poninhäntä-pilapiirros, joka ilmestyi lehdessä kerran viikossa.  Siinä lähestytään uuden nuorisokulttuurin omaksuneiden teini-ikäisten opiskelijoiden koulunkäyntiä ja vapaa-ajanviettoa. Tyttö katsoo TV:tä nenä ruudussa ja vastaa piippua polttelevalle isälleen: Minun on pakko katsella Beatlesien esitystä. Meidän on pidettävä koulussa esitelmä ajankohtaisesta aiheesta.


Kolmas esimerkkini tulee mainonnan maailmasta (HS 30.9.1964). Ilmoituksessa ohjataan tarkkojen piirrosten avulla kiinnittämään huomiota Beatles-kenkien tärkeimpiin yksityiskohtiin: korkeisiin korkoihin ja "mantelikärkiin".  

Nimetön osoittaa tutkimusblogissani 20.3.2006, että Karhulassa ja Kotkassa tunnettiin tärkeimmät trendit: Beatles kengät (kaikkihan kai muistavat?)  teräväkärkiset.. niisähän ei ollut nauhoja vaan jonkilainen kumiresori siinä sivuilla..ja tavallista korkeampi kanta eli korko ... ja sitten se olennaisin niihin piti käydä suutarilla laitattamassa kantaan että kärkeen teräsvahvikkeet..se oli UPEETA kun ne sitten kopisivat siihen liikekeskuksen betoni käytävään...

Aurinkoista viikonloppua helteisestä Turusta! Huomenna ohjelmassani on Heli Rantalan väitöstilaisuus klo 12. 
 

tiistai 7. toukokuuta 2013

Ensimmäisyyden houkutus

Olen viime aikoina miettinyt ensimmäisyyden käsitettä diskoon liittyen. Tunnistan sen viekoittelevuuden ja olen itsekin siihen tukeutunut (ensimmäinen suomalainen diskotutkimus), mutta olen tullut tarkemmaksi. Kun luen tai kuulen jonkin diskoon liittyvän asian, ilmiön tai henkilön olleen ensimmäinen lajissaan, kriittinen tutkijaminä astuu esiin. Haluan tietää, mihin lähteeseen väite perustuu. 

Jotta ensimmäisyysväite on uskottava, sen takana täytyy olla sitä tukevaa alkuperäisaineistoa. Jos sitä ei tuoda esiin, herää epäilys, että kyse on tutkijan tai aikalaiskokijan toiveajattelusta, virhepäätelmästä, tiedon puutteesta tai omakohtaisen kokemukseen tai muistikuvaan perustuvasta yleistyksestä. Ikävässä tapauksessa samat virheet toistuvat teoksesta toiseen ja muuttuvat totuudeksi, jota kukaan ei enää kyseenalaista.

Ongelma voi osaksi syntyä siitä, että nuorten vapaa-ajanviettomuodot ovat usein olleet varsin paikallisia tai lyhytkestoisia, eikä niitä ole välttämättä dokumentoitu minnekään. Lisäksi samankaltaiset ilmiöt saattavat kehittyä useassa paikassa samanaikaisesti, kun aika on kypsä. Diskoiksi nimettyjä ravintoloita on historian saatossa maailmanlaajuisesti ja paikallisesti myös ollut monenlaisia, joten siksi aina on määriteltävä, mitä esimerkiksi diskolla kulloinkin tarkoitetaan.

Yksi esimerkki. Yhdysvaltalaisen historioitsija Albert Goldmanin teos Disco  vuodelta 1978 on suhteellisen kattava ja todennäköisesti ensimmäinen diskokulttuurin kokonaisesitys, mistä syystä hänen näkemyksensä on luonut vahvan suunnan diskotutkimukselle. Goldmania lainaten lähes jokaisessa myöhemmässä teoksessa todetaan, että Pariisin latinalaiskorttelissa Rue de la Huchetten varrella sijaitsi toisen maailmansodan aikaan pieni La Discothèque -kellariravintola, jonne pääsi kuuntelemaan jazzia äänilevyiltä ja tanssimaan piilossa saksalaismiehittäjiltä.

Yhdysvaltalainen musiikkitoimittaja Peter Shapiro kyseenalaistaa tulkinnan ja itse asiassa koko kyseisen ravintolan olemassaolon vuonna 2005 julkaistussa Turn the Beat Around -tutkimuksessaan. Tutkittuaan ranskalaisia jazz-arkistoja Shapiro ei löytänyt lainkaan merkkejä nimeltä mainitun ravintolan toiminnasta Pariisissa kyseisenä aikana. Goldmanin ongelma on, että hän ei osoita mihin lähteeseen tietonsa perustaa.

Syntyi myytti ensimmäisestä diskosta, jota ei ehkä koskaan ollut olemassakaan.
 

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Terveisiä sanomalehtikirjastosta

 

Ensimmäinen opintovapaaviikkoni kului 1800 - 1900-lukujen vaihteen sanomalehtiä lukien. Se on paitsi hauskaa ja vaivatonta myös pölytöntä, sillä Kansalliskirjasto on digitoinut valtaosan Suomessa vuosina 1771 - 1910 ilmestyneistä sanomalehdistä.

Kotkan seudulla ilmestyi vuosisadan vaihteessa kymmenkunta sanomalehteä. Vanhimmat (Kotka, Kotkan Sanomat  ja Kymi) syntyivät 1880-luvun alkuvuosina. Suomen suuriruhtinaskunta oli tuolloin Venäjän keisarikunnan autonominen osa. Osa paikallisista lehdistä julkaistiin ruotsiksi, sillä Kotkan teollisuuden, liike-elämän ja virkamiehistön johto oli ruotsinkielistä. Suomenkielinen sanomalehdistö oli lisääntynyt fennomanian vaikutuksesta. Kymenlaaksossa suomenkielisen väestön merkitys oli poliittisesti kasvanut Kotkan ja Kymin työväestön suuren määrän myötä. Työväenliike oli nousussa, samoin nuoriso-, raittius- ja edistysseura-aatteet. Kansaa haluttiin sivistää.

Ihan alkuun etsin tietoa kymiläisen nuorison perinteisistä vapaa-ajanviettopaikoista ja -tavoista. Ja kuten aina vanhojen sanomalehtien kanssa käy, nytkin eksyin lukuisille mielenkiintoisille sivupoluille. Vuosisadan vaihteessa velloi tanssin saamasta suosiosta ja nuorison  siveettömyydestä huolta kantava kiihkeä ja tunteikas keskustelu, jonka parissa vierähti pari päivää. Esimerkistä käy nimimerkki "Wastustajan" kirjoitus Eteenpäin-lehdessä 23.8.1910. Artikkelin otsikkona on "Kehoitus Kymintehtaan, Kuusan ja Woikan ja lähiseutujen työwäenjärjestöille ja edistysseuroille".
Näillä paikkakunnilla on suurin osa nuorisoa paljon jälempänä kuin monissa saloseudun kylissä, waikka pitäisi olla päinwastoin. Ja se ehkä johtuu siitä kun nuoriso ei ole saanut tunnetta paljonkaan muuhun kuin siihen, että jos wain pääsisi tanssimaan. Ja wieläpä täällä Kymin nuorisolla on yhteinen seurustelukenttä, niin sanottu „Okan mäki", jonka lähistöllä asuwat eiwät saa yhtenäkään iltana nukkua tawalliseen aikaan kun sinne kokoontuu niin tyttöjä kuin poikiakin wiettämään hywin huonoa elämää. Näitä epäkohtia löytyy paljon, joten sillä osalla nuorisoa joka wähänkin ajattelee pitemmä, on työtä saada nämä kohdat poistettua ja ensimäisenä siinä pitää olla kaikki edistysseurat.
O tempora, o mores. Edellinen sitaatti vie ajatukset vaivatta kuudenkymmenen vuoden päästä lehtien palstoilla käytyyn "Kåren Kellari paheiden pesänä" -keskusteluun. Aihe osoittaa ajankohtaisuutensa takuuvarmasti myös näinä päivinä, kun nuoret siirtyvät säiden lämmittyä puistoihin ja rannoille pussikaljoineen metelöimään ja pahennusta aiheuttamaan.

Tuon ajan sanomalehdet kertovat diskonuorten isovanhempien lapsuudessa ja nuoruudessa vallinneista arvostuksista ja ihanteista. Lehdet ovat myös todellinen paikallishistorian runsaudensarvi. Karhulan tehtaat vuonna 1887 perustaneen William Ruthin henkilökuva tarkentuu, kun saa lukea harmaapäisen patruunan 60-vuotisjuhlista 8.7.1899 Kotkan Sanomista. Välillä lehtien sivuilta sattuu silmään nimeltä tuttuja sukuja, joiden jälkeläisiä muistan 1970-luvun savuisesta Kåren Kellarista.

Huomenna tulee kuluneeksi päivälleen 110 vuotta siitä, kun tähän lopuksi lainaamaani kirjoitus julkaistiin Kotkan Uutisissa. Ilmassa oli poliittista epävarmuutta, sillä maassamme elettiin kenraalikuvernööri Bobrikovin johdolla  venäläistämispyrkimyksien sävyttämiä sortovuosia. Silti kevätmieli voittaa:
Wapunpäivä tulee! Huomenna on nyt se toiwottu Wapunpäiwä, jolloin wietämme suwen suloisen tuloa, talwen taakan alta pääsemistä. Toukokuun 1. päiwää on meillä wanhastaan totuttu wiettämään kewään juhlana, jolloin etenkin nuoriso ihastuneena ulkosalla liikkuu, lauluin sekä soitoin lausuu walon ja lämmön ajan terwetulleeksi. Paitsi sitä, että se on nuorison ja etenkin ylioppilaitten juhla, on Wappua wiime aikoina myöskin järjestynyt työwäki ulkomaiden malliin ruwenneet wiettämään omana päiwänänsä, wapaapäiwänä, jonka se pyhittää omalle asiallensa kokoontuen yhteen wiettämään päiwää lauluilla, soitoilla, työwäen asiaa koskewilla esitelmillä y. m. warsinkin kaupungeissa.
    Täällä Kotkassakin on aikomus wiettää tätä päiwää entistä ehommin työwäen puolelta. Useimmissa teollisuuslaitoksissa on osa työwäestä ilmoittanut halunsa saada huomenna wiettää wapaapäivää ja isännistöt eiwät tahdo sitä wastustaa, mutta tahtowat jättää työmiestensä enemmistön päätettäwäksi tahtowatko olla työssä wai eikö. On näet ilmaantunut työmiehissä paljon niitäkin, jotka eiwät tahtoisi uhrata työansiotansa siksikään päiwäksi. Kuitenkin kuuluu useimmissa sahalaitoksissa y. m. wapunpäiwä wapaana wietettäwän.
    Ilmat owatkin jo wiime päiwinä muuttuneet kesäpäiwäin tapaisiksi, joten suwentuloa on sitä hauskempi wiettää. Huomenna k:lo 7 aamulla otetaan tätä kesäntulojuhlaa wastaan torwisoitolla ja laululla palotornin pawiljongilla. Kaikilla kouluilla on lupapäiwä ja tulee koulunuoriso tekemään useita huwiretkiä lähiseudulle päiwän kuluessa. - Jos kohta waltiollinen taiwas näyttääkin synkältä, niin on kesäntulo luonnossa sitä herttaisempi.
Hauskaa vappua ja aurinkoista kevättä kaikille lukijoilleni!