Kaakonkulman tietokirjailijat esittäytyvät: Tietotuuri-tapahtuma Kotkassa 17.9. - 22.10.2013

Eilen avattiin Kotkan kaupunginkirjastossa Tietotuuri-tietokirjallisuustapahtumasarja. Sen järjestävät yhteistyössä Suomen tietokirjailijat ry:n Kaakonkulman aluetoiminta, Kotkan kaupunginkirjasto ja Kotka-seura. Tavoitteena on tehdä tunnetuksi Kaakkois-Suomen alueen tietokirjailijoita. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina.

Mukana ovat Antti Arponen, Liisa Avelin, Leena Griinari, Risto Hamari, Ulla-Maija von Hertzen, Pia Harjula, Jyrki Laukkanen, Olli Latva, Martti Linna, Hilkka Mattila, Marjatta Pasanen, Petri Pietiläinen, Terhi Pietiläinen, Sirpa Polo, Heikki Rytkölä, Kimmo Saarinen, Jaana Utriainen ja Seppo Vuokko.

Kotkan pääkirjastossa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena on lisätä keskustelua paitsi tietokirjallisuudesta, tietokirjoittamisesta ja tietokirjailijan ammatista myös avata sekä taustoittaa ajankohtaisia aiheita tietokirjallisuuden kautta. Katso ohjelma.

Tekstejä kulttuurista

Kun kiinnostun, kirjoitan. Talouskouluaikainen opettajani ja kollegani, kotkalainen Ella Mussalo ehdotti 1980-luvun alussa yhteistä tutkimus- ja kirjaprojektia liittyen perinteisiin verkkopitseihin, joita hän oli pitkään tutkinut. Olin juuri valmistunut Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopistosta ja täynnä intoa. Kirjamme sai nimekseen Kymijokilaakson verkkopitsit, ja se ilmestyi vuonna 1986 Kymenlaakson maakuntamuseon julkaisusarjassa.

Kun opetan, kirjoitan. Muistan opettajana turhautuneeni monisteiden tuhruiseen painojälkeen ja ajatelleeni: voisiko perusasiat koota selkeäksi ja käyttäjäystävälliseksi kirjaksi? Vuonna 1993 Opetushallitus julkaisi oppikirjani Kelkka, läppäkoukku, silmukka. Koneneulonnan alkeet. Kirja perustuu Haminan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa kehittämääni materiaalipakettiin, jota olin vuosien ajan muokannut ja jakanut opiskelijoille oppikirjan tapaan.

Kun opiskelen, kirjoitan. Vuonna 2005 valmistuin Helsingin yliopistosta kasvatustieteen maisteriksi pääaineenani käsityötiede. Käsillä tekemisen sukutraditioista laatimaani gradua en julkaissut. Parhaillaan viimeistelen Turun yliopistossa kulttuurihistorian väitöskirjaani, joka käsittelee karhulalaisessa Kåren Kellarissa koettua diskoyhteisöllisyyttä vuosina 1969–1979 ja 2000-luvulla. Jatko-opintojen aikana olen julkaissut pari artikkelia ja harrastanut verkkokirjoittamista. Tieteen yleistajuistaminen on tullut henkilökohtaisesti tärkeäksi tavoitteeksi. Tässä blogissani harjoittelen taitoa tiivistää tekstiä ja yksinkertaistaa joskus monimutkaisia asioita.

Kannustavilla äidinkielen opettajillani Salli Huotilaisella ja Eeva Saurilla on ollut ratkaiseva merkitys sille, että kirjoittamisestani tuli totta. Aluksi siinä yhdistyivät tuore opettajuus, innostus omaa alaa kohtaan, kiinnostus oppimateriaalien kehittämiseen ja tunne siitä, että oli jotakin annettavaa. Myöhemmin kirjoittamiseni on saanut uusia sävyjä.

Neljän vuosikymmenen aikana olen suunnilleen kymmenen vuoden välein löytänyt itseni uuden kiinnostavan projektin ääreltä. Kirjallinen tuotantoni on kirjavaa kansanperinteestä koneneulonnan kautta diskoyhteisöllisyyteen, mutta kun tarkkaan katsoo, sille löytyy yksi yhteinen nimittäjä: rakkaus kulttuuriin.

Julkaisut:

Avelin, Liisa 2010 (ei mukana näyttelyssä)
“Mission impossible? Oral historian and the blog.” Artikkeli konferenssijulkaisussa In Search of Voice: Oral History as Theory, Method, and Source. Toim. Gelinada Grinchenko & Natalia Khanenko-Friesen. Kustantaja Torgsin Plus, Kharkiv, Ukraina. ISBN 978-617-03-0173-4

Avelin, Liisa 2009
“Oral history & e-research. Collecting memories of the 1960s and 1970s youth culture”. Artikkeli teoksessa Oral History. The challenges of dialogue. Toim. Marta Kurkowska-Budzan & Krzysztof Zamorski. Studies in narrative 10. Kustantaja John Benjamin Publishing Company, Amsterdam, Netherlands. ISBN 978-90-272-2650-1

Avelin, Liisa, 2006 (näyttelyssä esillä tulostettu blogiaineisto, 804 sivua)
Disco Club Kåren Kellari -blogi (http://disco.kymp.net). Saatavana tutkimuskäyttöön: Avelin, Liisa: Kåren Kellarin merkitys: weblog-aineisto 2006-2007 [elektroninen aineisto]. FSD2333, versio 1.0 (2008-04-03). Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2008.

Avelin, Liisa 1993
Kelkka, läppäkoukku, silmukka – koneneulonnan alkeet. Julkaisija Opetushallitus, Helsinki. Kustantaja Painatuskeskus, Helsinki. ISBN 951-37-0864-0

Mussalo, Ella & Avelin, Liisa 1986
Kymijokilaakson verkkopitsit. Kymenlaakson maakuntamuseon julkaisuja n:o 5. Kustantaja Kymenlaakson maakuntamuseo, Kotka. ISSN 0359-6958

Blogi tutkimuspäiväkirjana

Bloggaaminen on joskus mielenkiintoista ja hauskaa. Tällaisen, osaksi tutkimuspäiväkirjana toimivan blogin kanssa tasapainoilu on kuitenkin välillä vain kiusallista.

Viimeksi koin häpeän tunteita eilen, kun keksin alkaa lisätä teksteihini tunnisteita selkeyttääkseni sivun rakennetta ja helpottaakseni lukijoiden työtä. (Tunnisteet näkyvät nyt tuossa vasemmassa reunassa.) Kävi niin, että editoituani parikymmentä tekstiäni ne ilmestyivätkin pötkössä Agricolan historiablogien listalle, jossa blogini on mukana automaattisessa seurannassa. Nyt syntyi vaikutelma itseään ja tekstejään tyrkyttävästä harjoittelijasta, joka julkaisee vanhoja tekstejään sunnuntai-illan ratoksi uusien tekstien ja tekemisen puutteessa.

Pahoittelen, hyvät Agricola-blogien seuraajat. Toivottavasti ette tästä kiusaantuneet. Parasta olisi, jos kukaan ei edes huomannut.

Epämukavuusalueella oleminen ON epämukavaa. Sosiologi Erving Goffman kirjoittaakin, että ihminen usein pyrkii korjaamaan erehdyksiään ja virheitään viimeiseen saakka ennen tulosten julkaisemista. Näin saamme luoduksi erehtymättömyyden vaikutelman ja pidetyksi sitä yllä. Jos esitämme muille jonkin tuotteemme, mieluiten näytämme vasta lopputuloksen, jotta meitä arvioitaisiin vain valmiin, viimeistellyn, hiotun ja pakatun suorituksen perusteella. Joissakin tapauksissa salataan, että tuotos on syntynyt nopeasti ja vaivattomasti. Toisinaan taas halutaan peittää lopputuloksen edellyttämät pitkät, uuvuttavat työtunnit.

Jäin miettimään Agricolan blogiseurannassa olemisen mielekkyyttä. Se on hyvä foorumi vankkaa asiaa ja mielipiteitä tarjoaville historiablogeille, mutta tämän kaltaiselle julkaisulle se ei nykyisellään täysin sovellu. Valmisteilla olevan tutkimukseni kannalta tärkeämpää kuin julkisuus on se, että blogitekstini voivat elää ja hengittää vapaasti. Blogini toimii ajatushautomona. Voisin toki kirjoittaa vain pöytälaatikkoon, mutta tulos ei olisi yhtä tehokas, uskon. Perinteentutkija Jyrki Pöysän ajatusta lainaten mahdollisuus lukea omia ajatuksia tietokoneen näytöllä kannustaa reflektoimaan niitä, samalla kun pidempiaikainen ajatteluprosessi käynnistyy.

Lähteitä:
Goffman, Erving: Arkielämän roolit. Alkuteos The Presentation of Self in Everyday Life (1959). Suom. Erkki Puranen. WSOY, Porvoo 1971.
Pöysä, Jyrki: Kilpakirjoitukset muistitietotutkimuksessa. Muistitietotutkimus. Metodologisia kysymyksiä. Toim. Outi Fingerroos, Riina Haanpää, Anne Heimo & Ulla-Maija Peltonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2006, 221–244. 

Kuva tarkentuu

Vietin eilisen helteisen päivän Mikkelin maakunta-arkistossa tutkien Kymen lääninhallituksen asiakirjoja Kåren Kellarin toiminnan vuosilta 1969 - 1979. Lääninhallituksen diaarikorteille on koottu Kåren Kellarin eri vaiheisiin liittyvät viranomaisten toimenpiteet, ja lisämateriaalia löytyi saapuneista kirjatuista asiakirjoista sekä päätöskonsepteista.

Kansallisarkiston alaisuuteen kuuluva Mikkelin maakunta-arkisto säilyttää Kymenlaakson lisäksi Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon alueiden kirkon, yksityisten ja valtion viranomaisten arkistoja ja asiakirjajäljennöksiä (mikrofilmejä). Soitin sinne Kåren Kellarin yritystietojen perässa jo kuutisen vuotta sitten, mutta silloin kerrottiin että näin uutta aineistoa heillä ei ole. Nyt oli.

Tutkijasalissa oli odottamassa vaunullinen kansioita. Kertaheitolla aukeni taivas niukkoihin tiedonmurusiin tottuneelle. Arkiston palvelu oli erinomaista: Kåren Kellariin liittyvä aineisto oli etukäteen merkitty ja helposti löydettävissä, ja lisäpyyntöni toteutettiin viipymättä. Nopeasti laskettuna aineistoni karttui noin sadalla erilaisella asiakirjalla. Mukana on virka- ja työtodistuksia, tarkastuspöytäkirjoja, vuokrasopimuksia, ravintolan pohjapiirroksia ja selitelmiä liikeideasta.

Tutkimani diskon elinkaaressa on viisi sen toimintaan merkittävästi vaikuttanutta käännettä. Nämä ovat olleet pääpiirteissään tiedossani aiemminkin, mutta nyt ravintolat saivat oikeat nimensä ja henkilönsä, jotka toimintaa kulloinkin pyörittivät.  

Kåren Kellarin vaiheet lyhyesti:

22.11.1969: ravintola- ja nuorisokahvilaliike "Kåren Kellari om. Ritva Larsen". Paikasta käytettiin nimeä "Karhulan Disco-Club nuorisodiskoteekki". Vastuunalaisena hoitajana toimi ensimmäisen vuoden ajan Eeva Turunen ja sen jälkeen Kåre Larsen.

8.9.1977: Antti Kuusi, Markku Sallinen, Erkki Lehtinen ja Heikki Ukkonen vuokrasivat liikehuoneiston syyskuun alusta ja alkoivat harjoittaa ravintolatoimintaa käyttäen toiminimeä ”Kahvila-Ravintola Kåren Kellari”. Yhdessä asiakirjassa näkyy ravintolan nimenä "Kahvila-ravintola Mama Rosa". Antti Kuusi oli vastaavana hoitajana ja Heikki Ukkonen vastaavan hoitajan sijaisena. 

15.11.1977: Yrjö Aarnio ja Ari Suurnäkki vuokrasivat liikehuoneiston ja alkoivat pyörittää diskoa toiminimellä ”Ravintola Sunrise”. Kåre Larsen oli vastaavana hoitajana.

28.9.1978: Ritva Larsen otti paikan jälleen itselleen entisellä toiminimellään "Kåren Kellari omist. Ritva Larsen”. Vastuunalaisena hoitajana oli Kåre Larsen ja hänen sijaisenaan Ritva Larsen.

7.5.1979: Timo Inkinen, Lea ja Joanis Kudunas ja Kirsti Pohjonen perustivat paikkaan "Ravintola Afroditen". Vastuunalaisena hoitajana oli Kirsti Pohjonen ja hänen sijaisenaan Lea Kudunas. 

............................................

Ravintolat eivät seuranneet toisiaan saumattomasti. Kun edellinen ravintoloitsija lopetti eikä uutta vielä ollut löytynyt, jouduttiin paikka välillä sulkemaan. Arkistosta ei löytynyt yhdenkään edellä mainitun ravintolan lopettamisilmoitusta, joten aivan aukotonta ei niiden toiminnan dokumentointi ole ollut.

Muistitietoaineistoni perusteella vaikuttaa siltä, että ravintoloitsijoiden tiheäkään vaihtuminen ei diskon nuorta asiakaskuntaa liiemmin kiinnostanut taikka häirinnyt. Pääasia, että paikka oli olemassa. "Sama baari koko ajan", kiteyttää Sunrisen ja Afroditen aikana diskossa viihtynyt.

Lähteet:

Kymen lääninhallituksen diaarikortit:

Ab: 410. 8962/E. 742/69 K Lar; Ab: 426. 9552/E. 742/70 L; Ab: 523. 7320/411/77 K Kuu; Ab: 523. 9346/ 411/77 K Aar; Ab: 534. 8879/411/78/K Lar; Ab: 546. 3696/ 411/79 K Ink.   

Kymen lääninhallitus: Saapuneet kirjatut asiakirjat: 

Ea:1277. 8962/E.742/69Lar; Ea:1611. 7320/411/77Kuu; Ea:1612. 9346/411/77 K Aar; Ea:1664. 8879/411/78 K Lar; Ea:1693. 3696/411/79 K Ink.

  

Tutkimuksen tekemisen paikat

Olen viime aikoina hionut  ensimmäistä käsittelylukuani Kåren Kellarin topografiasta. Kulttuurihistorian ydinkysymykset  - kuten paikan ja ajan kokeminen  - ovat läsnä tässäkin tutkimuksessa. Tarkastelen Kåren Kellarin paikkaa diskoyhteisöllisyyden näkökulmasta kahdella aikatasolla: diskon toiminnan vuosina (1969 - 1979) ja postkåreaanisena aikana (2000-luvulla).

En nyt kerro aiheen käsittelystä sen enempää. Päätin sen sijaan vaihteeksi avautua lifestyle-blogien konventioiden tapaan omasta elämästäni ja paikoista, joihin tutkimuksen tekeminen täällä kotona kiinnittyy. Kirjastossa tai mökillä työskentelyn jätän juttuni ulkopuolelle, vaikka nekin ovat osoittautuneet tutkimuksen paikkoina hedelmällisiksi.

Väitöskirjaan riittää tutun sanonnan mukaan keskivertoälykkyys, mutta istumalihasten pitää olla erinomaiset. Koska en halua opintovapaajaksoni tyssäävän, otetaan nyt esimerkkeinä vaikka alaselkäkipuun tai hiirikäteen, olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota työpisteiden ergonomiaan. Millaisia ovat tutkimukseni tekemisen paikat nyt kesäkuussa? Puhun monikossa, sillä en osaa kotona työskennellä yhdessä ja samassa paikassa.

Valitsen paikkani sen mukaan, haluanko a) pelkästään lukea vai b) myös kirjoittaa, jolloin pitää miettiä tarvitsenko välttämättä verkkoyhteyden (ja hyväksynkö sen kylkiäisenä vaanivat aikavarkaat). Ulos yritän istahtaa aina välillä, jos aurinko paistaa. Kun takapuoleni on puutunut tai niskani jumissa, vaihdan paikkaa. Silloin istun olohuoneen sohvalla läppäri sylissä ja jalat suorina. Plussaa on, että siihen saa mainiosti levitettyä kirjat ja aineiston käden ulottuville.

Muuten kaikki on toistaiseksi ok, mutta miksi taukojumppa ja venyttely aina unohtuvat?

Viikon varrelta 

Olen nyt ollut opintovapaalla neljä viikkoa. Viimeisin niistä sisälsi hyviä ja huonoja uutisia. Tässä poimintoja viikon tapahtumista:

Maanantai: 

Aamulla luin Kotkan kirjastossa vuoden 1958 sanomalehtiä ja Karhulan ja Kotkan vuosien 1969 -79 kunnalliskertomuksia. Illalla tallensin skannatun ja valokuvatun aineiston ja sulattelin päivän saldoa. 

Tiistai: Ulkona paistaa aurinko ja on lämmintä, mutta istun sisällä kirjoittamassa tekstiä tutkimusmenetelmästäni. Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö ilmoitti myöntäneensä minulle apurahan matka-, majoitus- ja seminaarikuluihini. Hienoa! Ainakin tämä seminaari on ohjelmassa syyskuussa.  

Keskiviikko:  Löysin Kansalliskirjaston sanomalehtiarkistosta tupakoijan kirjoituksen (Päivätär 29.7.1865), josta maistiainen:

Se oli, mielestäni, niin ihana ja rattoisa ajanwietto, istua piippu suussa elikkä sikari hampaissa ja puhaltaa sawusormuksia elikkä wanteita ilmaan. Ja tämän konstin minä opinkin niin täydellisesti, että taisin istua koko tunnin aikaa ja puhaltaa puolen sataa sawuwannetta perätysten ilmaan.  

Ja sitten jobinpostia: ylsin vain varasijalle Erasmus Mundus WEBB -projektissa Tbilisi State Universityyn ensi syyslukukaudeksi "to research, work and teach". Projektiin tuli 785 hakemusta neljääntoista maahan. 125 hyväksystä opiskelijasta 29 on tohtoriopiskelijoita. Tällä hetkellä en jaksa uskoa peruutuksiin, joten varasin kirjastosta tutkijanhuoneen lokakuuksi (ensimmäinen vapaa aika).

Torstai: Peruslukemista ja -kirjoittamista muistitietoaineiston haasteista. 

Paul Thompsonin The Voice of the Past: Oral History on yksi
muistitietohistorian perusteoksista.

Perjantai: Aamulla kesän ensimmäinen ukonilma ja pitkästä aikaa sateista. Pyöräilin Helilään viettämään Kotka-päivää ja Karhulan Jokipuiston käyttöönottojuhlaa. Kuuntelin Timo Lievosen luennon jokivarren teollisuudesta.Loppupäivä kirjoittamista ennen siirtymistä viikkosiivouksen kautta viikonlopun viettoon.

Kuvassa puhuu Timo Lievonen. Taustalla kuvanveistäjä
Antti Maasalon Alkulähteellä-veistos, joka paljastettiin juhlassa.

 

Päivän sitaatti

Kirjoittaakseen kerran loistavasti on kirjoitettava hyvin pitkään erittäin huonosti.

Näin esikoiskirjailija Sami Rajakylän puolifiktiivinen hahmo Keijo Nieminen runoteoksessa Pätkärunoilija.

Beatlemaniaa syyskuussa 1964

Tällä kertaa postaukseni tulee Turusta. Tulin tänne puolenpäivän aikaan ja majoituin viehättävään Villa Hortukseen. Lähdin sitten yliopiston pääkirjaston mikrofilmien lukulaitteen ääreen. Alunperin tarkoitukseni oli selata tiettyjä Helsingin Sanomien  numeroita vuosilta 1965 - 1966, mutta niitä siellä ei ollut. Valitsin sitten sattumankaupalla Hesareita vuoden 1964 syyskuulta. 

Beatlemania oli silloin huipussaan. Helsinkiläisessä Bio-Biossa esitettiin seitsemättä viikkoa elokuvaa A Hard Day's Night (suom. Yeah, yeah, tässä me tulemme). Yhtye oli tärkeä prekåreaanisen ajan karhulalaisnuorillekin. En kuitenkaan paneudu nyt siihen, vaan esittelen lyhyesti kolme arkistolöytöäni.

Ensimmäiseksi silmiini osui ilmiötä päivittelevä yleisönosastokirjoitus, joka julkaistiin lehden Postilaatikko-palstalla 26.9.1964: 

The Beatles:

Te olette ihanne
epäjumala, kaikkien
    palvoma.
Kun te laulatte: "All my lovin´ I will send to
     you..."
polvistuvat tuhannet ja taas
     tuhannet eteenne.
He huutavat, kiljuvat,
     pyörtyvät -
teidän takianne Paul, John,
     George ja Ringo.
He repivät ihanat
     vaatteenne, hiuksenne ja
     ehkä teidätkin - kaikki
     vain rakkauden tähden...
Teitä vihataan, kadehditaan,
     inhotaan.
Mutta teen-ager´s love te
     olette.
He suutelevat maata jolle
     astutte.
Te toitte heille kaikille
     yhteisen taudin:
Liverpool-kuumeen. Sen
     takia he rakastavat
Beatleja, te olette
     valloittaneet heidät.
Amerikka ja puoli
     Eurooppaan on jalkojenne
     juuressa - te pitkälettiset valloittajat.
Teini-ikäiset, oletteko te
     ihan järkeviä?
Kun kaikessa soi  - Beatles.
"P i c e"

Toinen poimintani on 27.9.1964 julkaistu Poninhäntä-pilapiirros, joka ilmestyi lehdessä kerran viikossa.  Siinä lähestytään uuden nuorisokulttuurin omaksuneiden teini-ikäisten opiskelijoiden koulunkäyntiä ja vapaa-ajanviettoa. Tyttö katsoo TV:tä nenä ruudussa ja vastaa piippua polttelevalle isälleen: Minun on pakko katsella Beatlesien esitystä. Meidän on pidettävä koulussa esitelmä ajankohtaisesta aiheesta.


Kolmas esimerkkini tulee mainonnan maailmasta (HS 30.9.1964). Ilmoituksessa ohjataan tarkkojen piirrosten avulla kiinnittämään huomiota Beatles-kenkien tärkeimpiin yksityiskohtiin: korkeisiin korkoihin ja "mantelikärkiin".  

Nimetön osoittaa tutkimusblogissani 20.3.2006, että Karhulassa ja Kotkassa tunnettiin tärkeimmät trendit: Beatles kengät (kaikkihan kai muistavat?)  teräväkärkiset.. niisähän ei ollut nauhoja vaan jonkilainen kumiresori siinä sivuilla..ja tavallista korkeampi kanta eli korko ... ja sitten se olennaisin niihin piti käydä suutarilla laitattamassa kantaan että kärkeen teräsvahvikkeet..se oli UPEETA kun ne sitten kopisivat siihen liikekeskuksen betoni käytävään...

Aurinkoista viikonloppua helteisestä Turusta! Huomenna ohjelmassani on Heli Rantalan väitöstilaisuus klo 12. 
 

Ensimmäisyyden houkutus

Olen viime aikoina miettinyt ensimmäisyyden käsitettä diskoon liittyen. Tunnistan sen viekoittelevuuden ja olen itsekin siihen tukeutunut (ensimmäinen suomalainen diskotutkimus), mutta olen tullut tarkemmaksi. Kun luen tai kuulen jonkin diskoon liittyvän asian, ilmiön tai henkilön olleen ensimmäinen lajissaan, kriittinen tutkijaminä astuu esiin. Haluan tietää, mihin lähteeseen väite perustuu. 

Jotta ensimmäisyysväite on uskottava, sen takana täytyy olla sitä tukevaa alkuperäisaineistoa. Jos sitä ei tuoda esiin, herää epäilys, että kyse on tutkijan tai aikalaiskokijan toiveajattelusta, virhepäätelmästä, tiedon puutteesta tai omakohtaisen kokemukseen tai muistikuvaan perustuvasta yleistyksestä. Ikävässä tapauksessa samat virheet toistuvat teoksesta toiseen ja muuttuvat totuudeksi, jota kukaan ei enää kyseenalaista.

Ongelma voi osaksi syntyä siitä, että nuorten vapaa-ajanviettomuodot ovat usein olleet varsin paikallisia tai lyhytkestoisia, eikä niitä ole välttämättä dokumentoitu minnekään. Lisäksi samankaltaiset ilmiöt saattavat kehittyä useassa paikassa samanaikaisesti, kun aika on kypsä. Diskoiksi nimettyjä ravintoloita on historian saatossa maailmanlaajuisesti ja paikallisesti myös ollut monenlaisia, joten siksi aina on määriteltävä, mitä esimerkiksi diskolla kulloinkin tarkoitetaan.

Yksi esimerkki. Yhdysvaltalaisen historioitsija Albert Goldmanin teos Disco  vuodelta 1978 on suhteellisen kattava ja todennäköisesti ensimmäinen diskokulttuurin kokonaisesitys, mistä syystä hänen näkemyksensä on luonut vahvan suunnan diskotutkimukselle. Goldmania lainaten lähes jokaisessa myöhemmässä teoksessa todetaan, että Pariisin latinalaiskorttelissa Rue de la Huchetten varrella sijaitsi toisen maailmansodan aikaan pieni La Discothèque -kellariravintola, jonne pääsi kuuntelemaan jazzia äänilevyiltä ja tanssimaan piilossa saksalaismiehittäjiltä.

Yhdysvaltalainen musiikkitoimittaja Peter Shapiro kyseenalaistaa tulkinnan ja itse asiassa koko kyseisen ravintolan olemassaolon vuonna 2005 julkaistussa Turn the Beat Around -tutkimuksessaan. Tutkittuaan ranskalaisia jazz-arkistoja Shapiro ei löytänyt lainkaan merkkejä nimeltä mainitun ravintolan toiminnasta Pariisissa kyseisenä aikana. Goldmanin ongelma on, että hän ei osoita mihin lähteeseen tietonsa perustaa.

Syntyi myytti ensimmäisestä diskosta, jota ei ehkä koskaan ollut olemassakaan.
 

Yhdeksän kuukauden projekti alkaa

Työhuone ♥

Jään opintovapaalle huomenna. Luvassa on lukemattomia tunteja yksinäistä puurtamista, mutta myös tutkijaseminaareja inspirovassa seurassa.  

Koulutusrahaston aikuiskoulutustuki mahdollistaa irrottautumiseni näin pitkäksi aikaa päivätyöstä. Tuen saamisen edellytyksinä ovat muun muassa voimassa oleva työsuhde (minulla Ekamissa) ja työnantajan myöntämä palkaton opintovapaa (kiitos!).

Tohtorintutkintojen määrä alkoi kasvaa Suomessa voimakkaasti 1990-luvulla. Kun vuosina 1988–1992 tohtoriksi valmistui  keskimäärin 450 henkilöä vuodessa, nykyinen vuosivauhti on 1600. Lukumäärät vaihtelevat rajusti: esimerkiksi Tom Linkisestä tuli 40-vuotisen Turun kulttuurihistorian oppiaineen 40. tohtori runsas viikko sitten. "Suuret alat" lääketiede, luonnontieteet ja tekniset tieteet muodostavat tohtorintutkintojen määrällisen kärkikolmikon, noin 60 prosenttia kaikista väitöksistä.

Tohtorin tutkinto sisältää 180 op:n laajuisen väitöskirjan ja 60 op:n laajuiset muut opinnot.  Koko paketti on suositusten mukaan toteutettavissa noin neljän vuoden kokoaikaisella työllä. Minulta tähän on kulunut jo seitsemän vuoden ajan iltoja, viikonloppuja ja lomapäiviä. (Luulin paljon nopeammaksi!) Takana ovat myös hedelmälliset lyhyet opintovapaajaksot Azerbaidzanissa ja Georgiassa. Nyt opintoja on koossa 44 op. Väitöskirjasta on valmiina ehkä noin 70 prosenttia?

Ihme kyllä, intoni ei vuosien varrella ole juuri laantunut, vaikka nolottaa kun dead lineja on tullut ja mennyt. Jos kaikki menee suunnitelmieni mukaan, laskettu aika on ensi vuoden keväällä. 

Lähteitä:  

• Tohtoritarve 2020-luvulla. Ennakointia tohtorien työmarkkinoiden ja tutkintotarpeiden pitkän aikavälin kehityksestä. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:13.
• Tohtoreiden työllistyminen, sijoittuminen ja tarve. Suomen Akatemian julkaisuja 4/03.
• Kustos kertoo. Hannu Salmen kirjoitus 13.4.2013 Turun yliopiston Kulttuurihistoria nyt! -blogissa

Kissatutkimusta

Tämän blogin ensimmäinen kuukausi on takana. Sivustolla on vierailtu lähes 1700 kertaa, mikä on moninkertaisesti enemmän kuin osasin odottaa. Pyrin edelleen julkaisemaan kirjoituksia suunnilleen kerran viikossa, kun elämä antaa aihetta.

Palataan blogini teknisille alkujuurille. Verkko-osoitteen valinta ei ollut aivan yksinkertainen asia, varsinkin kun halusin mukaan Kåren.  Ei onnistunut. Vaikka skandien käyttö mahdollistui syyskuun alusta 2005, se ei koske kaikkia blogipalveluja. Voi myös olla, että oma tekninen osaamiseni ei vain riittänyt. Kare  taas olisi vesittänyt... kaiken. Iso osa paikan ja tutkimukseni identiteettiä rakentuu Kåren varaan, joten päädyin laittamaan nimeksi Kåren Kellarin kulttuurihistoriaa  ja korostamaan osoitteessa diskotutkimusta.

Tein silti testin ennen osoitteen vahvistamista. Sen jälkeen päätös oli helppo, sillä Google ei löytänyt diskotutkimus-sanalle yhtään osumaa. Eikö kukaan (!) ole tarttunut tähän aiheeseen? Google kysyi: Tarkoititko: Kissa tutkimus. 

 Kyllä! Sitäkin.

Selkeää, ymmärrettävää ja nautittavaa

Ensimmäisessä postauksessani kerroin kolme syytä julkaista tätä blogia. Näin alussa olen pyörinyt enimmäkseen diskotutkimuksen kentällä. Omia kuulumisiani en ole vielä juuri kertonut, koska mitään kerrottavaa ei ole ollut. Tai no, ehkä sellaiseksi voi laskea LinkedIn-profiilini päivittämisen eilen. 

Yliopiston yksi tehtävä on tutkimustulosten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen. Tänä keväänä silmiini on osunut useita tuoreita kirjoituksia tieteen yleistajuistamisesta, jota on alettu vaatia yhä äänekkäämmin. Kyse on tutkijoiden taidosta kirjoittaa omasta tutkimusaiheestaan lyhyesti, selkeästi ja ilman akateemisia koukeroita. Voidaan puhua myös populaaristamisesta tai kansantajuistamisesta.

Yleistajuistamisen taitoa tarvitaan ainakin tutkimuksen rahoitushakemuksissa sekä väitöstiedotetta ja väitöksenalkajaisesitelmää laadittaessa.

Pääsin aiemmin keväällä harjoittelemaan tätä, kun tutkijaseminaarissa laadimme väitöstiedotteet omista tutkimusaiheistamme. Turun yliopiston tiedottaja Jussi Matikainen tutustui niihin etukäteen ja antoi palautetta.   

Olin kirjoittanut harjoitustiedotteeni otsikoksi ”Kilttiä hulluutta.” 1960–70-lukujen diskokulttuuri ja sen nostalgisointi 2000-luvulla. En päässyt itse seminaariin joten pyysin Jussilta kommentteja sähköpostilla. Olin sillä välin jo keksinyt mielestäni vetävämmän otsikon jota ehdotin viestissäni: Ensimmäinen suomalaisväitös 1960-70-lukujen diskokulttuurista. Lainaan osan Jussi Matikaisen ystävällisestä vastauksesta tähän:

Mielestäni otsikkoehdotuksesi "Ensimmäinen suomalaisväitös..." kuulostaa hyvältä. Toinen - kenties vielä parempi - vaihtoehto voisi olla rakentaa otsikko jonkinmoiseksi aktiivimuotoiseksi väitteeksi tyyliin ”70-luvun suomalaisdiskossa koeteltiin sovinnaisuuden rajoja".

Harjoitus oli hyödyllinen vaikkei vielä ajankohtainen, ja synnytti kipinän oppia asiasta lisää. Matikainen ohjeisti vielä, että väitöstiedote pitäisi aina tehdä luettavaksi, ymmärrettäväksi, nautittavaksi ja lukijan maailmankuvaa avartavaksi. 

Sitä kohti!

Kirjallisuutta: 

• Strellman, Urpu & Vaattovaara, Johanna (toim.): Tieteen yleistajuistaminen. Gaudeamus Helsinki University Press, Helsinki 2013 
• Syrjämäki, Sami: Selkeys lisää laatua - tieteessäkin. Yliopisto 3/2013, 54 - 56  
• Saarikoski, Helena: Suomenkielisten tiedekirjojen kohtaloista. Elore 2/2012, 56–61 [http://www.elore.fi/arkisto/2_12/saarikoski.pdf]