Suomalaisten tanssihalut olivat suurimmillan sotien aikaisen tanssikiellon päätyttyä. Kun vuonna 1945 lavoja oli maassamme 294, vuonna 1955 niitä oli jo 597. Määrä yli kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa. Tanssilavoja nousi rannoille, kallioille ja kukkuloille. Tärkeää oli hyvä ympäristö ja kaunis näköala, vaikka tärkein syy tansseihin tulemiselle olikin kontaktin hakeminen toiseen ihmiseen, ei järven tuijottelu, kuten "viihdekeisari" Jorma Elevaara on todennut.
Rookinvuoren tanssilava sijaitsi hyvien kulkuyhteyksien päässä Kymin Tavastilassa Rookinvuoren kalliolla. Kymin Alku vuokrasi Otto Mättölältä tasaisen, puuttoman aukeaman, jonka reunasta löytyi hyvä paikka lavalle. Tuolloin elettiin vuotta 1946. Ensimmäisen tanssit tanssittiin paljaan taivaan alla kahden vuoden päästä. Vuonna 1949 lava sai pärekaton, sähköt ja vaatimattoman ravintolarakennuksen. Vuonna 1955 rakennutettiin peltikatto. Kymin Alku panosti tanssilavatoimintaan, sillä se tuotti hyvin aina vuoteen 1965 saakka. Torstai-iltaisin järjestettyihin levytansseihin myytiin parhaimmillaan toistatuhatta pääsylippua.
Väksyn paikaksi valikoitui Kyminlinnan vallien ja Kymijoen välinen alue, joka sijaitsi Karhulan keskustasta noin kolmen kilometrin päässä. Suosituimpina tanssi-iltoina sinne lähti maksuton bussikuljetus Karhulan Kolmikulmasta. Väksyn toimintaan liittynyt arkistoaineisto valitettavasti menetettiin seuratalo Tapion tulipalossa, mutta muistitietoaineistoa on sitäkin enemmän. 1960-luvulla nuoruuttaan eläneet aikalaiset pitävät Väksyä tuon ajan pop-kulttuurin ykköspaikkana, jossa he opettelivat rockin, jiven ja twistin ensiaskeleita. Otsikkoni liittyy siellä perjantaina 27.8.1965 järjestettyyn "POPPIS-tanssihetkeen", jossa esiintyi The Beatmakers.
Väksyn tanssilavan sijainti joen rannassa houkutteli pyrkimään sisään rannan kautta pummilla. Nuoret käyttivät milloin mitäkin konstia ilmaiseen sisäänpääsyyn. Hätä ei lukenut lakia: pojat menivät paikalle hyvissä ajoin ja yrittivät esittää roudareita bändin saapuessa. Sisään pyrittiin aitojen yli ja ali sekä joen puolelta joskus onnistuen, joskus ei. Nuorten yritykset eivät jääneet järjestysmiehiltä huomaamatta, ja yhdessä lehti-ilmoituksessa luvattiinkin: ”Pinnarit uitetaan!” Järjestysmiehet tulivat nuorille tutuiksi, ja joskus he jopa heltyivät palkitsemaan kovan yrittämisen ilmaisella sisäänpääsyllä.
Lavatanssit olivat aluksi paikallisia tapahtumia, kun esiintyjät olivat oman kylän pelimanneja ja orkestereita. Vähitellen muusikot ammattimaistuivat, jolloin lavoilla alkoi syntyä iskelmätähtiä. Tapani Kansa aloitteli laulajan uraansa kotinsa naapurissa sijainneessa Rookissa. 1960-luvun puoliväliin tultaessa lavoilla alettiin huomioida suurilukuisen nuorison tarpeita ottamalla ohjelmistoon popkonsertit. Vuosina 1964 - 65 Väksyllä esiintyi näyttävä kattaus aikansa huippunimiä. Samat muusikot esiintyivät myös Rookissa ja muilla seudun lavoilla, esimerkiksi Kotkan Metsolassa sijainneella Jylppylän tanssilavalla, jonka omistivat urheiluseura Kotkan Kiri ja SKP:n Metsolan ja Kotkan sataman osastot.
![]() |
| Etelä-Suomi 28.7.1965 |
Tanssilavakulttuurin muutoksen taustalla nähdään uuden alkoholilainsääännön lisäksi muun muassa maaseudun autioituminen ja valtakunnan autoistuminen. Lavat suurenivat ja vain sellaiset menestyivät, joiden ympäristössä oli riittävästi asutusta kohtuullisella autoiluetäisyydellä.
Hiljentyneistä tanssilavoista tehtiin lautavarastoja tai huonekaluhalleja, tai niitä purettiin ja myytiin polttopuiksi. Huonoon kuntoon päässyt, ränsistynyt Väksyn lava purettiin 1970-luvulla kaupungin julkisivulautakunnan määräyksestä. Monen puurakenteisen lavan kohtaloksi koitui tulipalo. Näin kävi Rookinvuoren lavalle, joka paloi vuoden 1993 tulipalossa. Myös Jylpyn lava paloi maan tasalle maaliskuussa 1970.
![]() |
Etelä-Suomi 10.3.1970. Eteenpäissä saman uutisen otsikkona oli "Tuli tanssi Jylpyn lavalla - tuho oli lähes täydellinen".
|
Vuonna 1975 tanssilavoja oli Suomessa jäljellä 397, ja vuonna 1985 enää 339. Vuonna 1995 nähtiin ensimmäiset hienoiset merkit tanssibuumin noususta, kun lavojen määrä nousi 346:een. Tätä kirjoitettaessa lavojen määrä on Suomessa noin sata. Jäljelle jääneet tanssilavat ovat suuria ja elinvoimaisia, perinteisen paritanssin harrastus nousussa ja sen puolestapuhujat estradeilla.
Lähteitä: Haavio-Mannila, Elina & Snicker, Raija: Päivätanssit. WSOY, Juva 1980. Hakulinen, Kerkko & Yli-Jokipii, Pentti: Tanssilavakirja. Tanssista, lavoista ja lavojen tansseista. AtlasArt, Helsinki 2007. Hämäläinen, Jyrki: Hopeinen kuu: kirja ihmisten haaveista ja unelmista, jotka toteutuivat – tai sitten eivät. Otava, Helsinki 1996. Jalkanen, Pekka & Kurkela Vesa: Suomen musiikin historia. Populaarimusiikki. WSOY, Helsinki 2003. Nurmela, Johanna: Kesäiset lavatanssit Jurvassa. 1950-luvun Suomi ja suuri tanssi-innostus. Saanko luvan? Iskelmä-Suomen ilmiöitä 1900-luvulla. Toim. Leena Rossi. k&h, Turku 2005. Virolainen, Veikko: Rookinvuoren tanssilava 1948 - 1993. Kymin Saksala. Nikkareiden, timpermannien ja viljelijöiden kylä. Toim. Urpo Paavola. Helsinki 2001. Puhelinkeskustelu Liisa Avelin - Jaakko Leisti 5.6.2013. Tutkimukseni haastattelu- ja blogiaineisto. Eteenpäin- ja Etelä-Suomi -sanomalehtiä.



