keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Naisenkuvia

Naisenkuvia on Jörn Donnerin itseironinen komedia Pertti-nimisestä ohjaajasta (Donner), joka haluaa uudistaa suomalaisen rakkauselokuvan. Suomen ensi-ilta oli 6.2.1970 helsinkiläisissä Rexissä, Tuulensuussa ja Axassa.


Naisenkuvia, naamiaiskarnevaalia, Juha Watt Vainiota,
Erkki Junkkarista ja Blow-Up. "Seutukunnan ainoa mannermainen
diskoteekki" oli syntynyt keskelle humpan tahdittamaa viihdetarjonnan
kirjoa. Ilmoitus Etelä-Suomessa 13.3.1970.
Elokuvalta kesti tuohon aikaan yli kuukauden saapua pikkukaupunkiin. 13.3.1970 Kotkan ensi-iltansa saanut elokuva liittyy karhulalaiseen diskokulttuuriin ainakin kahdella tavalla. 

Samana iltana Kåren Kellari aloitti keskioluen anniskelun, sillä  Ritva Larsen oli saanut keskioluen anniskeluoikeudet 23.1.1970. Diskoon tuli 18 vuoden alaikäraja keskiviikko-, perjantai- ja sunnuntai-illoiksi.  Lauantaisen limsadiskon ovet olivat avoinna myös alaikäisille.


Toinen kiinnekohta liittyy Kåren Kellarin nuorten asiakkaiden toimintaan.

Jusu M:n kotiarkistossa on Alko Oy:n taskukokoinen vuoden 1969 tuoteluettelo, jonka väliin on taiteltu jostakin saatu Naisenkuvia-elokuvan juliste. Se toimi yhden pöytäseurueen kirjoitusalustana eli valjastettiin ajatustenvaihdon ja tunnelmakuvien reaaliaikaisen jakamisen välineeksi.  
Osa "julisteryhmän" nuorista ei ollut täyttänyt kuuttatoista vuotta,
mikä oli diskon alaikäraja lauantai-iltaisin. 16 vuotta oli myös
Naisenkuvia-elokuvalle asetettu alaikäraja. Alastonta naista esittävän
julisteen valitseminen kirjoitusalustaksi oli nuorilta rohkea ja
aikuisuuteen kurkottava teko. Tiedossani ei ole, saivatko he tästä
palautetta diskossa ja jos, millaista se oli ja keneltä sitä tuli.
Jukka Martikaisen kotiarkisto.
  
Nämä 15 - 17-vuotiaat nuoret kehittivät kirjallisen tavan kommunikoida diskossa. Keskustelu oli siellä kovaa soineen musiikin ja muun metelin vuoksi hankalaa, jopa mahdotonta. Yhdessä kirjoittaminen toi kommunikointiin vaihtelua ryhmässä, johon kuului puolisenkymmentä nuorta. Julisteeseen on kirjoitettu muuallakin kuin diskossa. Ainakin yksi merkintä tehty Kymin Tavastilassa jonkun nuoren kotona.

Suurin osa teksteistä on lyhyitä välähdyksiä illan kulusta, sisäpiirin juttuja, runonpätkiä, laulujen sanoja,  romanttisia värssyjä muistokirjojen tyyliin, viinin ylistystä taikka koulussa opittujen vieraitten kielten harjoittelua:


kukasta kukkaan käy mehiläisen tie...

I only wish
I were a person
who only loves
one who loves
everything under
the sun
and there were
peace everywhere

Life is hard!

WEIN (WEIß) U, GESANG
WAS ANDERS KANN DER
MANN SICH WÜNSCHEN!

You are a paradox!

Viinissä on vitamiineja

Onko sen
havaitsemiseen
mennyt
näin
kauan?

Beaujolais

Yhteiskuntakritiikkiäkään ei unohdettu:
JOS JOKAINEN AJATTELISI
VAIN VIHREITÄ AJATUKSIA
IHMISKUNTA OLISI PELASTETTU
SODALTA, LIIKAKANSOITUKSELTA
- KAIKELTA.
Olisin tuskin törmännyt tällaiseen aineistoon ilman tutkimusblogiani. Kuinkakohan paljon vastaavia on edelleen hautautuneena pöytälaatikoihin?

Naisenkuvia joutui aikanaan sensuurin kynsiin. Valtion elokuvatarkastamo määräsi sille harvinaisen 30% veron, mitä pidettiin yleisesti rangaistusveroluokkana. Elokuvasta määrättiin myös poistettavaksi useita kohtauksia.  

Siinä missä elokuvaa arvosteltiin liian seksistisenä, Kåren Kellaria pidettiin huumeluolana ja paheiden pesänä. 

Kumpikin ravisteli yhtenäiskulttuurin rippeitä. 

Kirjallisuutta: Sarah Thornton 1996: Club Cultures. Music, Media and Subcultural Capital. Katso lisää elokuvasta Yle Areenasta.