maanantai 11. maaliskuuta 2013

Mikä blogi ja miksi?

Olen tehnyt väitöskirjaani Kåren Kellarista päivätyön ohessa jo seitsemän vuotta. Moni tutkimusaineiston tuottamiseen osallistunut ja prosessia läheltä seurannut on odottanut kirjan valmistumista vähintään yhtä paljon kuin minäkin.

Nyt tunnelin päässä näkyy valoa, sillä jään muutaman viikon päästä opintovapaalle yhdeksäksi kuukaudeksi. Kerron tässä blogissa kuulumisiani tutkimusprojektin loppusuoralta. Toinen tavoitteeni on tehdä diskon kulttuurihistoriaa tunnetuksi. Tieteen yleistajuistaminen, johon tutkijoita kannustetaan, on kolmas tehtävä johon pyrin blogini kautta tarttumaan.  

Tutkimukseni alussa oli blogi, ja nyt myös lopussa. Vuonna 2006 julkaisemassani tutkimusblogissa kokosin muistitietoaineistoa ja muutakin materiaalia. Blogi sulkeutui aikanaan, ja nyt se on arkistoitu Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon Tampereelle. Aineistoa saa lainata tutkimuskäyttöön. Sattui niin, että Kåren Kellari -blogista tuli Suomen ensimmäinen tähän arkistoon tallennettu blogiaineisto. Kiitos Arja Kuula ja koko arkiston muu väki avusta.

Tältä näytti Kåren Kellari -blogi vuonna 2006.

Pekka Laurikaisen arkistosta löytyy aarteita.
Diskon logo 1960-70-lukujen vaihteesta.

Vettä on tällä välin virrannut Kymessä aika lailla. Blogit ovat arkipäiväistyneet ja kaupallistuneet, ja niiden julkaiseminen yksinkertaisempaa kuin vuonna 2006. Kun blogilista.fi:n mukaan Suomessa julkaistiin silloin runsaat 4000 blogia, tänään samalla listalla on blogeja jo 50 535

Ja tässä tulee yksi lisää.



9 kommenttia:

  1. Hyvä siitä tulee, nyt vaan kaikki palaset liimattuna yhteen ja se on siinä. Koitan saada nuo mun sivuilla olevat jutut asialliseen kuntoon, niin on niissäkin ihmettelemistä.

    VastaaPoista
  2. Onpa mukava nähdä tämä aiheisto taas.
    Odoteltuhan tässä on, mutta usko ei ole ikinä pettänyt. :-)
    Jos jotenkin voisi avuksi olla, niin aikaa alkaisi nyt löytyä.

    VastaaPoista
  3. Hyvä, laitan korvan taakse! Aina yhtä auttavaiset Pekka ja Jusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka Laurikainen15.3.2013 klo 17.19

      Ilman sinua ei kaiketi moista hienoa projektia olisi edes aloitettu, eli hyvä niin. Jos on jotain sellasta jota ei viel ole niin laitetaan työn alle! Ilo auttaa ja olla kerrankin tekemässä jotain hyödyllistä.

      Poista
    2. :-D Sun kotiarkiston dokumenteista tulee varmaan jossakin vaiheessa tarkistettavaksi päivämääriä yms. Palataan niihin kun ehditään.

      Poista
    3. Kunhan tuli mieleen, että jotain voisi asian tiimoilta vielä pähkäillä, jos uutta tai vanhaa funtsittavaa ilmenee. Muisti pelaa vielä ainakin pätkittäin ja vanhoja papereita löytyy loputtomista joskus jostain omituisesta syystä talteen laitettujen nivaskoista. Tsekkailin niitä viime viikkoisella lomalla. Kun ei ollut varaa mihinkään matkustaa, edes pieni aikamatka taaksepäin tuntui mukavalta vaihtelulta arkisen duunin ja lastenkaitsemisen arjessa.
      Olisi myös mukava kuulla, mitä vanhalle jengille nykyään kuuluu. Toveri Seweriä on erityisesti ollut ikävä. Jo eläkkeellä?

      Poista
    4. Äh, lipsuipa kiireessä kehnoa tekstiä ja korjaamaan ei pääse... :-)

      Poista